lauantai 19. syyskuuta 2009

Ryhmänäyttely 19.9.2009 Tampere


Hazelmoor Reebok Rally "Remu" Jun Eh3

Tänään 0ltiin näyttelyissä tampereen vinttikoira radalla. Remu sai mennä heti aamu kello 9.00 7kehään jossa se meni todella hienosti ja oli 3/4, eli ihan hyvin meni. Sitten suraava luokka olisi junior handler joka alkaisi kello 14.30. No siinä oltiin odotettu sitten viisituntia ennen kuin se alkoi. Siinä välissä ehdimme ostamaan Remulle uuden lelun, luita ja makupalapussin.

No sitten se alkoi. Luokassamme oli 6 esittäjää,
Remu oli ainoa australianpaimenkoira. No sitten ravasimme, seisotimme, ennen kuin huudettiin tulokset. Oli valittu jo 3, kun jouduimme taas me viimeiset kolme ravaamaan uudestaan. Sitten selvisi kolmas joka oli Heidi. Sitten pyydettiin vieläkin kerran viimeiset kaksi ravaamaan kehän ympäri, kunnes valittiin ensimmäinen. Se oli Sanni. Sitten huudettiin toiseksi tullut ja se olimme me! Tulimme toiseksi Remun kanssa! Saimme ruusukkeen, pokaalin ja 5e lahjakortin Taide milouhun. Oli aika mahtava tunne meillä sen jälkeen kun lähdimme kehästä. Voitimme Remun ensimmäisen pokaalin. Loppu päivä meni hyvin ja väsytti aikas paljon!

Tuomarit: kehä7: Lewless Paul, Irlanti ja Junior handlerissä Nyberg Johanna.

Remun Arvostelu ensimmäisessä kehässä:
11 month blue merle correct bite. Picely balanceh head Ears well placed. Nice reacht of neck. Slightly smooth topline behind withers tail placement excellent good bones. Stand a little open front. Angulations is good front rear. He is movingfreely but a little tied in hocks.







maanantai 10. elokuuta 2009

XVII Vepeleiri


Lähdettiin perjantaina kohti Ruovedellä olevaa Haapasaaren lomakylää jossa Suomen Landseeryhdistys pitäisi vepeleiriä 8-9.8.09. Perjantai iltana Haapasaaressa järjestettiin vepe-koe jossa oli monta edistynyttäkin ja sieltä saimme pohjan tähän vepeilyyn, miten sitä mennään.
Lauantai 8.8
Ilmoittautuminen oli aika aikaisin ja sen jälkeen olisi aamupala, heräsimme aamupalalle kello 8.00.
Aamupalan jälkeen oli Lea Haanpään luento luonnetestistä ja vepeilystä, joka kesti kaksi tuntia. Sitten tarjottiin lounas ja oli tarjolla leipää, perunaa ja lihakastiketta, se oli oikein hyvää ja juomana oli todella hyvää mehua, vaikka en tiädä oliko sen tehnyt keittiö vai ostanut kaupasta.

Rasti 1:
Rasti ykkönen oli todella kiva ja meille oli esimerkkinä Helmi joka oli ennen meitä, Helmi meni tosi hyvin, niinkuin Remukin. Veneen nouto oli se kaikkein vaikein koska Remu pudotti köyden vähän ennen rantahiekkaa. Veneestä hyppy oli todella helppo vaikka Remu ei ollut koskaan ennen hypännyt veneestä tai ollut edes veneessä yli päätänsä. Remulla on kuulemma hyvä hyppy tekniikka veneestä hypätessä ja uiminen sujuu hyvin.
Rasti 2:
Tällä kertaa oli hukkuvan pelastusta joka Remulta ei sujunut:I Hukkuva Jyrki ei saanut Remuun muuta huomiota kuin sen että Remu lähetettiin sinne rannasta ja Remu kyllä kävi siellä mutta ei tuonut Jyrkiä mukanansa.

Sitten oli vuorossa sauna sauna oli noin. 50metriä hiekkarannalle joka oli useastikkin lämmintä vettä. Iltaohjelmassa oli grillausta, tietokilpailu ja linbo. Tietokilpailun voitti joukkue missä minä olin eli Helmen kalastajat oli joukkueen nimi, voitimme maukkaan karamelli pussin jossa lakupätkiä ja lakupätkät ovat upotettu suklaaseen. Limbossa ei selvinnyt varsinaista voittajaa mutta oli kivaa.
Sunnuntai 9.8
Ensimmäiseksi oli aamupala jossa oli tarjolla muroja, leipää ja puuroa. Puuro oli hyvää sokerin kanssa ja mehu oli hyvää myös, Mehu oli appelssiini mehua.

Rasti 3: Vienti koulutus olisi ollut tämän rastin tarkoitus mutta Remu jolla ei pysynyt alun alkaen mitään suussa vedessä niin ei voitu kauheasti tätä tehtävää harjoitella. Siksi ei ole muuta sanottavaa.

Lounas oli maittava vaikka en muistakkaa mitä siellä tarjoiltiin mutta muistan sen mitä jälkiruoaksi oli, oli maittavaa pullaa jossa oli päällä sokeria ja sisällä kanelia ja muita aineita.

Rasti 4: Tällä viimeisellä rastilla sai tehdä mitä oli mukavinta. Remu meni hyvin koska me otimme sillain että minä menin veneeseen ja Remu oli minun vieressä. Ja äiskä oli rannassa huutamassa Remua. Remu hyppäsi hyvin käskyn tullessa ja ui hienosti rantaan, muuta tällä rastilla ei tehtykkään.


Pian oli loppupalaverin aika jossa keskusteltiin leirin tapahtumista jne. Palaverin jälkeen lähdimme kotia kohti;)

1.8 Näyttelyt valkeakosken kennelkerholla


Remu osallistui Cane Corso-yhdistyksen näyttelyyn joka oli pälkäneellä, tarkemmin koiramäellä. Remu on 9kuukautta ja oli tipalla että Remu ei olisi saanut mennä pentuluokkaan niin kuitenkin kävi että Remu pääsi siihen luokkaan koska siinää oli ikärajat 4-9kk. Remun tuomarina pentuluokassa oli Jaana Kuivanen. Remun sijoitus oli ensimmäinen (1/3) Junior Handlerissa ja pentuluokassa ei valitettavasti tullut sijoitusta. Näyttelyissä oli myös samasta kennelistä oleva Kake Hazelmoor Qasimir. Kake meni hyvin mutta Kake laukkaili kun piti ravata niin sen takia ei tullut valitettavasti sijoitusta. Remu meni nätisti mutta ainoa ongelma oli se että Remu ei käuheasti jaksanut keskittyä;) Eikä mikään ihme kun Remu onkin semmoinen touhottaja että.

Kuvassa Remu takaa päin kehässä ja minä vasemmalla puolella ja oikealla tuomari

torstai 23. heinäkuuta 2009

Mökillä


Olimme kaksi päivää peräkkäin mökilllä. Ensimmäisenä iltana sitten Remu jaksoi juosta siis tosi paljon ja vauhti sen kun kiihtyi koko ajan. Mökillä oli meidän lisäksi Terttu ja Erkki. Me oltiin kyllä jo uimassakin Remu että myös minä mutta, Remu nähdessä niin meni veteen m ja minä kyllä vähän arastelin;) Vesi vahteli noin +21 +22 asteeseen. Yöt oltiin kumminkin kotona että Remu saisi hyvin unta. Muuten oli todella kivaaa;)


Tiistain Jatkokurssi

Remu oli siis nyt jatkokurssilla pentukurssin sijaan. Jatkokurssi kestikauemmin ja siellä harjoiteltiin vähän ahkerammin. Ensimmäiseksi laitettiin koirat riviin perusasentoon ja kaikki tunnin pitäjät tulivat tervehtimään koiria. Ensimmäiseksi mentiin ihan kentän laitaan ja siellä harjoiteltiin kaukokäskyjä, Ne ei mennyt kyllä Remulla ihan putkeen;) Remu nyt osaa kaikki peruskomennot: istu, maahan, paikka, tänne ja seuraa, Remu oppi paikkalla olon siellä jatkokurssilla.

Seuraavaksi harjoiteltiin Ruutua, se oli aika helppo;) Ensiksi mentiin perusasentoon tötterön viereen, sitten sanottiin koiralle ruutuun ja osoitettiin ruutua. Ruudussa piti laitaa koira makaamaan Remu ei ihan heti mennyt koska oli taas niin paljon uusia hajuja joita piti koko ajan haistella;)

Sitten mentiin vähän agilityä eli ihan tavallisia esteitä. Ne onneksi Remu osasi kuin leikiten, koska me harjoitellaan niitä itse kotonakin. Onneksi Remu meni ne loistavasti jo heti ekalla kerralla;) Olen miettinyt jos Remusta tulisi hyvä agility koira sitten vähän isompana ja että me menisimme sinne mölli-agility kurssille. Mutta ensiksi oli yksi lankku sitten kaksi ja viimeiseksi kolme. Remu hyppäsi ekankin lankun vaikka se olisi vain voinut astua sen yli;)

Siinä oli sen päiväsen kurssin tapahtumat

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Blogin uusi ulkoasu

Remu ja minä halutaan uutta taustapaperia joka toimii kaikilla näytöillä...
ja pitää sopia Remun väreihin :/
Eli blogin ulkoasua muutetaan melko kauan ;)

Kirjoittelen saksassa ja vepeleiri tulossa

Eli siis kirjoittelen pitkästä aikaa täällä Blogissa. Remu on ollut hyvissä hoidoissa tuolla Mattilassa, sillä aikaa kun olen ollut saksassa ja ranskassa. Täällä on ollut tosi lämmintä (yli +30 astetta).

Remulla on aloitettu harrastuksia ja on aloitettu myös kunnon koulutus. Remulla on siis nytten tulossa ensimmäinen vesipelastusleiri, sinne tulee myös ainakin Remun sisar Helmi. Remu on ollut ulkona paljon. Myös se on ollut maton veto kilpailuissa. Remu on ollut toosi kiltti nykyään samoin sisäsiisti.

torstai 28. toukokuuta 2009

Remun kanssa koirakilpailuissa

Keskiviikkona 27.5 järjestettiin Perinteinen kevät mätsäri, koiramäellä.
Luokat kuuluivat näin: pennut alle 1 v,pienet ja isot, sekä lapsi-ja koirakilpailu. Kuullessani tuon, menin kysymään äidiltä saanko osallistua Remulla lapsi ja koirakilpailuun. No, äiti antoi luvan. Keskiviikko iltana, kun me lähdimme isin kanssa kohti koiramäkeä, Remu oli nätisti autossa. Koiramäellä eli Kennelkerholla Remu tunnisti paikan,jossa me käymme joka tiistai.

No sitten menin ilmoittautumaan ja sain sieltä lapun jossa oli numeroita.Laitoin sen hakaneulalla kiinni takkiini. Sitten menin vain odottelemaan ja harjoittelemaan kun kilpailu ei vielä alkanut varttiin. Sitten vaihdoin nopeasti Remun hihnan ja pannan, näyttely hihnoihin, sitten menin sinne kun se täti kuulutti että tervetuloa lapsi ja koira kilpailuun. Sitten se huusi aina viejän nimen, ilmoittautumis järjestyksessä. Sitten kun Remun nimi kuului niin me menimme sinne rauhassa. Ja sitten se alkoi ensin järjestyksessä tuli tuomari joka kysyi ikää, nimeä ja rotua, Sitten tuomari käski ravata päästä päähän. Sitten kun kaikki oli katsottu pyydettiin kaikki koiria seisomaan, laitoin Remun seisomaan ja se teki sen heti käskystä, Tuomari mietti pitkään kunne se huusi: Ensimmäinen joka lähtee finaaliin on Siiri, sitten toinen joka lähtee finaaliin on Santeri ja kolmas lähtijä on Varpu, Muut saa lähteä pois kehästä. Sitten piti ravata kierros ympäri kehää ja sitten viedä ne riviin seisomaan. Katsomassa ollut Virpi antoi neuvoja ja tein niin kuin hän sanoi. Lopulta tuomari sanoi: Kolmas tässä tiukassa kilpailussa tuli Santeri. sitten he kättelivät ja Santeri lähti, Sitten tuli taas huuto, kakkonen joka tuli tässä kilpailussa on Varpu. olin ihan hämmästyä kun Katsomassa ollut Virpi ja Kaisakin oli kannustamassa ja me voitettiin se kilpailu.

Sitten kuului huut tämän kilpailun voittaja oli Siiri australianpaimenkoira Remulla. Onneksi olkoon ja sitten käteltiin ja annettiin ruuusukkeet. Sen kaiken jälkeen kolme parhainta pyydettiin kehäään. Oli valokuvauksen aika piti laittaa koira vierelle seisomaan ja Remu katseli vain kameraa joka oli edessä. Se näyttely loppuen lopuksi meni aivan loistavasti.

Tiistain treenin kuulumiset

Pentureeneissä harjoiteltiin Remun kanssa maahan menoa. Tämän käskyn Remu osaa. Tosin hän nousee yleensä melkein heti ylös, joten siinä meillä on vielä lisää koulutettavaa.

Toinen harjoitus meillä oli seisominen. Tätä emme ole muuten harjoitelleet kuin näyttelyä varten. Nyt piti pysähtyä seisomaan kesken kävelyn. Vähän piti Remun vatsan alta nostaa, kun automaattisesti meinasi mennä istumaan vauhdin topattua.

Lopuksi vielä leikittiin. Nyt pentu kurssi alkaa olla lopuillaan. Kymmenen kertaa on mennyt nopeasti. Vielä ensi viikolla olisi vuorossa kaupunki kävely. Ilmoittauduttiin kyllä jo alkeiskurssille, joka alkaa joskus heinäkuun puolessa välisissä. Nyt pitäisi vaan kotonakin harjoitella ja kerrata perustottelevaisuutta.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Pentunäyttely 16.5.09 tampere

Tänään Remu heräsi aikaisin kun Tiina vei häntä lenkille sillä välin
minä itse heräsin ja aloin syödä,sitten kun Remu tuli kotiin lähtö
aika venyi kymmenen minuuttia ja silti ehdittiin käydä nopeasti
kaupassa. Matkalla Remu ei haukkunut melkein yhtään vaan
makasi perärontissa aivan rauhallisena.Perillä me mentiin
ilmoittautumaan pääsylippujen myyjälle ja ostettiin lippu
sitten matkasimme suoraan kohti ykkös kehää jossa Remun
piti esittäytyä, siellä samaa matkaa törmäsimme Lucaan
joka on yksi Remun sisaruksista, hänen kanssaan sitten
piti oikein kilpaillakkin, me majauduimme ykkös kehän
rajojen viereenja sitten siellä selvisi että on lapsi ja koira
kilpailu joten sinne siis lopuksi näillä tienoin. Meitä ennen
piti olla yksi aussi poika koira ja sen jälkeen Remun piti
esittäytyä samalla paikalle tuli Minna Remun kasvattaja
joka sitten esittäisi yhden Remun sisaruksista, Rommin.
Kehässä Remulla meni hyvin ja eikä kauheasti tullut hyppelyitäkään.
Sen jälkeen mentiin palkinto riviin ja Remu oli neljäs, samoin tuomarin
kommentitkin oli hyviä minun muistaakseni.
Remun sisarus Helmi menisi sitten seuraavaksi kehään,
no tietysti sitten Helmikin oli ykkönen!
No sitten iltapäivällä osallistuin Remun kanssa lapsi ja koirakilpailuun,
no sitten täytyi vielä odottaa kolmetuntia että se alkaisi, sillä välin
Helmin omistaja kävi moikkaamassa uusimpia Minnan pentuja joka
oli sitten s-pentue.S-pentueessa oli koiria 4 Ruuben (red tricolor),
Simeon(red tricolor),Venni (red merle) ja Tini (red merle).
Samalle he kävivät hesessä syömässä ja samalla toivat myös minulle yhden
aterian, kiitos siitä.Eli lapsi ja koirakilpailussa minä sain viedä ja se meni
tosi sanoisin jopa tooosi hyvin.Lopulta Minnakin tuli takaisin näyttelyyn
ja toi uuden pennun ruotsista sen nimi oli Soolo.
Myös päivällä yhden jälkeen otettiin valokuvat vanhojen pentukuvien tilalle. Sen
jälkeen oli paras kasvattaja kilpailu, siellä meni ihan hyvin vaikka ei
sijoituttukkaan neljän parhaan joukkoon. Sen jälkeen oli kotiin lähdön
aika ja kotimatkalla autossa mietittiin päivän hienoja kokemuksia.

Remun arvostelu näyttelyissä Tuomari: Kristiina Niemelä:

Lupaava. Hyvät mittasuhteetpäässä ja rungossa. Kaunissilmäinen pää. Leikkaava purenta. Hyvä kaula, suora selkälinja. Hyvä rintakehä. Tasapuolisesti kulmautuneet, liikkuu hyvin. Esiintyy ja esitetään hyvin. Hyvä turkki. Kivekset ok.

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Remun pentukurssin tapahtumat

Nuoremman ohjaajan ollessa seurakunnan järjestämillä syntymäpäiväjuhlilla, senioriohjaaja lähti kouluttamaan Remua Koiramäelle. Tänään Remu halusi olla siellä koko ajan äänessä. Remu haukkui lähes koko ajan.

Harjoittelimme ohjaajaan kontaktin ottamista. Ohjaajan piti houkutella koiraansa esim. peruuttamalla ja heti kun koira otti kontaktia niin palkittiin se. Toisena harjoitteena oli perusasento. Eli koiran piti tulla ohjaajan viereen istumaan oikeaan paikkaan. Tämän Remu osasi melko hyvin.

Lopuksi leikittiin kotoa tuodulla lelulla. Remun sisko tuli meille iltahoitoon pentukurssin jälkeen. Kaksi tuntia ne jaksoi juosta kilpaa, painia ja taistella kumpi saa pallon. Vauhtia ja vaaratilanteita riitti.

Nyt pitää sitten jatkossakin kotona harjoitella ja Tampereen pentunäyttelykin lähestyy. Seisomista pitää siis myös reenata!

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Leikkiä ja lenkkeilyä

Olemme nyt käyneet tiistaisin pentu-kurssilla ja se on Remulla mennyt tosi hyvin. Tänään minä leikin pihalla Remun kanssa heitin palloa metsään ja Remu tuli kauheata vauhtia alas mäkeä pitkin.
Joskus jos Remu ottaa pallon hän saattaa mennä keskelle "äidin kukkapenkkiä" istumaan ja loikoilemaan. Sitten tuli minun mummulle vieraita eilen ja ne tulivat meille käymään äkkiä, he katsoivat Remua ja ihmettelivät Remun hienoa väritystä, ei kestänyt kauan kun kaikki aikuiset halusivat mennä lenkille joten Remu lähti heidän muukan ja vieraille piti myös näyttää maisemia joten ylitettiin silta ja muuta sellaista. Remu juoksi myös kotipihassa ja kun oli niin kuuma pidettiin oikein takapihaakin auki, pihalla oleva Remu tuli sisälle ja kun huomasin hän juoksi juomakipolle ei ihmekkään kun on juossut pihalla.